Pärttyli Rinne: Viimeinen sana

Franz tuijotti Kolehmaisen huulia. Ne olivat punaiset ja tuntuivat jokaisen sanan myötä tulevan lähemmäksi. Märkä kieli liikkui niiden takana. Huulet tarttuivat pieniksi hetkiksi toisiinsa ja muodostivat pintajännityksen, ja sitten jännitys raukesi ja huulet erkanivat ja sanat virtasivat taas esiin.

     – Etutähtäimen yläreuna runkkarin silmien välissä. Loppu on Zen-filosofiaa.

Lukiolaisella Franzilla on pakkomielle Nietzscheen ja tämän ajatusten pohjalta itse kehittämäänsä vapauden filosofiaan, ”tosiajatteluun”. Franzilla on vain yksi ystävä, Kolehmainen, jonka kanssa pojat käyvät hiekkakuopalla ammuskelemassa ja päihtyvät puhelinkopissa. Mutta Franz elää enimmäkseen päänsä sisällä, tarkkaillen ympäristöään ja ihmisten käytöstä, rakentaen filosofiaansa. Hän tuntee ja kokee kaiken voimakkaasti – ensirakkauden Virpiin, kiusaajien aiheuttaman häpeän ja epämääräisen raivon, muttei osaa ilmaista itseään ulospäin, vaan sanat tarttuvat selittämättömästi kurkkuun. Päänsä sisällä Franz luo illuusion, itselleen uskottavan voimafantasian, jossa hän on ylivertainen filosofi, ja hänen filosofiansa tulisi hallita yhteiskuntaa.

Pärttyli Rinteen (miehen jolla on kaksi sukunimeä) esikoisromaani oli oikeastaan aika mielenkiintoinen. Ensin minua ärsytti, koska luulin kirjailijan itse pitävän Franzin filosofiaa jollakin tapaa "todellisen filosofisena", mutta filosofiakilpailujen kohdalla ymmärsin että kirjailijalla on kyllä näkemystä siitä mitä filosofia oikeasti on ja Franzin filosofia on tarkoituksellisesti absurdi ja julistava. Kirjan idea on rakentaa uskottavaa profiilia kouluampujasta, ja tavallaan siinä on myös onnistuttu, vaikka tarinallisesti tai tyylillisesti teos ei ole mitenkään ihmeellisen vetävä.

     Franzissa olennaisia piirteitä ovat sisäänpäin kääntyneisyys ja kyvyttömyys ymmärtää sosiaalisia tilanteita. Nämä piirteet tekevät hänestä helpon kohteen kiusaamiselle ja hyväksikäytölle (Virpi!). Toisaalta Franz on taipuvainen mustavalkoiseen ajatteluun, ja kategorisoi ihmiset herkästi joko hyviksi tai pahoiksi, liittolaisiksi tai vihollisiksi: Virpi on jumalatar, Kolehmainen ja filosofianopettaja hyviä, Hakkarainen paha. Naisiin kohdistuvat tunteet ovat herkästi seksuaalissävytteisiä. Samalla Franz ei tunne empatiaa, vaan käy surutta Kolehmaisen kanssa lihavan miehen kimppuun tai eristää itsensä huolestuneista vanhemmistaan.

     Franzin näennäisfilosofiasta puuttuu logiikka, eikä hän toisaalta ymmärrä filosofiakilpailussa käytyä debattia, vaan poimii vihkoonsa tunnepitoisia virkkeitä ja sanoja ja luo niistä teesejä:

”Itsekkään geenin laki korkein luonnonlaeista. Tästä seuraa jotain suurta.”

Juuri tästä syystä ”filosofi” Nietzsche vetoaa Franziin.

Annan tunnustusta hyvin luodusta, mielenkiintoisesta ja uskottavan tuntuisesta kouluampujaprofiilista. Kirja on lyhyt ja nopealukuinen, teksti ihan sujuvaa. Kouluampujia ei kauhistella eikä ihannoida, vaan keskitytään rakentamaan näkymää ääriajatteluun taipuvaisen nuoren mieleen.

Indigo