Kun hän oli menossa ovesta ulos, Dorian Gray kosketti hänen käsivarttaan. ”Sallikaa minun tulla mukaanne”, tämä sanoi vaimeasti.
”Minä aivan luulin että te lupasitte mennä
tapaamaan Basil Hallwardia”, lordi Henry vastasi.
”Tulisin kernaammin teidän mukaanne; niin,
tunnen että minun on lähdettävä teidän mukananne. Antakaa minun tulla. Ja
lupaattehan puhua minulle koko ajan? Te puhutte paremmin kuin kukaan muu.”
”Aah! Olen puhunut jo aivan kylliksi tämän
päivän tarpeisiin”, lordi Henry sanoi hymyillen. ”Nyt tahdon vain katsella
elämää. Te voitte tulla katselemaan sitä kanssani, jos niin tahdotte.”
Poikkeuksellisen kaunis nuori mies Dorian Gray kiinnittää
heti niin taiteilija Basil Hallwardin kuin tämän erikoislaatuisen ystävän lordi
Henryn huomion. Basil Hallward tekee Dorian Graysta hämmästyttävän taidokkaan
muotokuvan, jonka lahjoittaa mallilleen. Lordi Henry saa kaunopuheillaan
viattoman Dorian Grayn hämmentymään ja huolestumaan oman kauneutensa lyhytikäisyydestä,
ja niin nuori mies esittää hartaan toiveen, ettei vanhenisi ja rumentuisi
koskaan, antaisi vaikkapa sielunsa siitä hyvästä.
Dorian Gray
tulee myyneeksi sielunsa paholaiselle, ja alkaa elää hedonistista,
lyhytnäköistä elämää, arvostaen suurimmin aistillisia nautintoja. Basilin
maalauksen mies vanhenee ja ottaa harteilleen kaiken sen taakan, joka Dorian
Grayn kasvoissa ei paina.
Jostakin syystä en ole saanut aikaiseksi kirjoitettua
blogiin. Tämä oli enemmän kuin hyvä kirja, jonka luin nopeasti ja joka myös
mietitytti minua, mutta en kuitenkaan ole saanut purettua ajatuksiani puhtaaksi.
Kirjoja pitäisi pohdiskella heti lukemisen jälkeen kun muistaa sisällön ja
teoksen herättämät tunteet parhaiten. Ainut suora ajatus joka minulla on tästä
tarjottavana, on lyhyt ote päiväkirjastani, jonka (suurella luottamuksella) voin
jakaa kanssanne:
”Luen Dorian Grayn
muotokuvaa, ja jollain synkällä tavalla samaistun Dorian Gray-parkaan. En
kenties ole yhtä muotoon viehättynyt kuin tämä protagonisti, mutta jollakin
tapaa minäkin näen muissa ihmisissä itseni, oman kuvani rapistuvan kuin Dorian
maalauksessaan omansa. Minä pidän itsestäni, kunnes muut ihmiset saavat minut
inhoamaan itseäni.”
Kontekstistaan irrotettuna tämä pätkä saa minut
vaikuttamaan melkoiselta misantroopilta.
Voin tietenkin esittää ajatuksiani myös näin jälkikäteen.
Kirjan parhaita puolia ovat runsas kuvailu (joka tukee teemaa nokkelasti:
aistivoimainen kerronta tarinaan, jossa käsitellään ”pintaliitoista”,
nautiskelevaa elämäntapaa) ja kiinnostavat henkilöhahmot. Lordi Henry on oikea
sitaattien mies, joka mielellään kääntää kaikki totut arvot päinvastaisiksi ja
esittää ne siten oikeina, esimerkiksi:
”Totuudenmukaisuudesta
pidetään niin valtavaa hälyä!” lordi Henry huudahti. ”Hyvänen aika,
rakkaudessakin se on pelkkää fysiologiaa. Se ei liity mitenkään ihmisen omaan
tahtoon. Nuoret miehet tahtovat olla uskollisia, mutta eivät ole; vanhat miehet
tahtovat olla uskottomia, mutta eivät pysty – siinä kaikki tästä aiheesta.”
Lordi Henry on tavallaan tarinan paholainen, joka
houkuttelee Dorian Grayn rakastamaan itseään, ulkoista kauneutta ja hetkellisiä
nautintoja. Hän puhuu houkuttelevasti ja viisaanoloisesti, hän on
poikkeuksellisen karismaattinen ja seurapiireissä pidetty mies. Hänen
vastapainonsa on taiteilija Basil Hallward, periaatteellisempi, vaatimattomampi
mies. Teos käsittelee ennen kaikkea sitä mitä hyvä elämä on ja miten sen
saavuttaa. Lordi Henryn elämänohje tavallaan on ”carpe diem”.
Dorian Gray
ajautuu jonkinasteiseen hulluuteen, eikä saavuta kestävää onnea. Hän tulee suorittaneeksi
useamman murhan, ja lopulta riistää myös oman henkensä. Kaikesta huolimatta hän
kuitenkin kokee jonkinlaista synkkää onnea kauniiden tavaroidensa keskellä,
sekä osaa kieltäytyä kokemasta surua. Tarinan opetus ei ole yksioikoisesti se,
ettei hedonistinen elämäntapa johda kestävään onneen.
Myydessään ”sielunsa”, Dorian Gray myi tavallaan moraalinsa,
mikä kertoo kirjailijan käsityksestä siitä, mikä sielu oikeastaan on. Jos lordi
Henry on paholainen, hän tulee toimeen ilman sielua, ilman moraaliaan. Mutta
tavallinen kuolevainen ei sitä kestä.
Indigo
