–
Entä missä viimeisessä vallankumouksessa sinä haluat pysyä kiinni? Viimeistä ei
ole, vallankumoukset ovat – loputtomia. Viimeinen on vain lapsia varten:
loputtomuus pelottaa lapsia, ja onhan tarpeen että lapset nukkuisivat yönsä
levollisesti…
–
Mutta mitä järkeä, minkälaista älyä on tuossa kaikessa? Hyväntekijän nimessä,
mitä järkeä, jos kaikki ovat onnellisia?
D-503
on yksi Ainoan Valtion asukkaista,
matemaatikko ja Integraalin –
avaruuteen vieraille kansoille lähetettävän avaruuskapselin – rakentaja. D-503
on numero, kuten jokainen Ainoan Valtion asukas on. Valtiota ympäröi Vihreä Muuri, jonka sisällä nämä
numeroidut ihmiset elävät läpinäkyvissä taloissa, elämäntavoitteenaan palvella
valtiota: työskennellä tunnilleen rukattujen aikataulujen mukaisesti, kuunnella
säännöllisesti propagandaa julkisissa auditorioissa, elää valtion johtajalle, Hyväntekijälle.
D-503 uskoo vilpittömästi valtion toimintaan ja ulkoa ohjatun elämän
hyveellisyyteen. Eräänä keväänä hän kuitenkin kohtaa erikoisen naisen, I-330:n, joka ihmeellisellä tavalla
alkaa vetää häntä puoleensa. Mies käyttää ”seksuaalipäiviensä” kupongit toisen
naisen kanssa, noudattaa valtion oppeja ja uskoo niiden tuovan onnen itselleen.
Mutta kohdattuaan I-330:n salaperäinen sairaus syvenee hetki hetkeltä… sairaus,
joka
saa D-503:n ajatukset harhailemaan tavanomaisesta poikkeavasti, lopulta jopa
rikkomaan valtion lakia.
Eugen Samjatinin (Jevgeni Zamjatin) romaanin
Ainoa Valtio peilailee Neuvostoliittoa, jonka aikana kirja julkaistiin – ja
kiellettiin. Ainoan Valtion ideologia esittää äärimmäistä kommunismia, jossa
valtio ohjailee kaikkea yksilön toimintaa, yksityisyyttä ei ole ja niin taide
(romaanin runoilijat!) kuin tiede (Integraalin rakennus) palvelevat valtion
spesifejä päämääriä. Neuvostojohtajien ympärille kietoutui voimakas
henkilökultti, ja samalla tavalla Samjatinilla on salaperäinen Hyväntekijä,
jota kansa uskoo ja ihailee sokeasti.
Me on monisyinen romaani, jossa pääteemoja ovat muiden muassa hyvän
elämän etiikka (mitä on hyvä elämä ja miten sen saavuttaa? Millainen
yhteiskunta voi tarjota hyvän elämän [mahdollisimman] monelle?), yksityisyyden arvo
ja merkitys, arvosubjektivismi. Ympärillä pyörii pienempiä aihepiirejä: esimerkiksi
aavistus ympäristötematiikkaa Vihreässä Muurissa ja romaanin ihmisten luonnosta
vieraantuneisuudessa.
Ideologioiden taustalla on aina
tietynlainen peruskäsitys ihmisluonnosta. Ainoan Valtion ideologian (en viitsi
väittää suoraa kommunismiksi) käsitys on minun nähdäkseni hyvin mekanistinen:
ihmiset nimetään numeroiksi ja laitetaan työskentelemään tarkan aikataulun
mukaan kuin valmiiksi hommaansa ohjelmoidut koneet, mielikuvitus on sairautta,
yksilöllisyys pannassa. Tämä ihmiskuva kiistää biologisia faktoja, ja siksi se ei toimi: ihmisellä on
esimerkiksi psykologinen tarve tuntea kontrolloivansa omaa elämäänsä (>
yksityisyydentarve, tarve ”erottua massasta”) tai ihmislajilla on esimerkiksi
myös kyky tuntea rakkautta (> tarve muodostaa kiinteämpiä ihmissuhteita,
kuten parisuhteita). Samjatinin romaanissa päähenkilö D-503 rakastuu I-330:n ja
juuri tällä tavoin esitellään todellisuuden ja Ainoan Valtion ideologian
välinen konflikti, tämä on esimerkki siitä miksi ihmisestä ei voi tehdä
täydellisesti kauko-ohjattua hammasratasta valtion koneistoon. Ihmisen biologia
ei anna periksi.
Sama konflikti leviää eri
muodoissaan kansakunnassa, mikä saa valtionjohdon virittämään tulille uuden
projektin, aseen ihmisluonnon mukautumattomia piirteitä vastaan: Suuren Operaation…
Koneen
kauneus on virheettömässä ja tarkassa heilurimaisessa liikkeessä. Mutta
olisitteko te, lapsuudesta asti Taylorin systeemin ruokkimina, vähemmän
ympyränomaista?
Vain eräs tosiasia:
Koneella ei ole mielikuvitusta. [– –]
Mutta
te – punastukaa! Suojelijat ovat yhä useammin nähneet kasvoillanne uneksivan hymyn
ja kuulleet huokauksianne. Kätkekää silmänne; Ainoan Valtion historioitsijat
pyytävät eroa välttyäkseen merkitsemästä aikakirjoihin näitä häpeällisiä
tapahtumia. [– –]
Valtion tieteen viimeinen löytö: fantasian
keskuksena on surkuteltava aivosolmu takaraivossa. Ei tarvita muuta kuin
polttaa kolmesti tuota solmua X-säteillä – ja te olette parantuneet
kuvittelukyvystänne –
ainiaaksi.
Kun ihminen ei sovi Ainoan Valtion ideologiaan,
se onkin ihminen, joka joutuu
muuttumaan ja mukautumaan, ei ideologia. Ja Suuren Operaation menetelmä todella
toimii. Minusta tämä on mielenkiintoisen rehellinen, materialistinen käsitys.
Onko D-503:n pelkäämä sielu sittenkin pelkkä ”surkuteltava aivosolmu
takaraivossa”…?
Syystä moni inhoaa arvosubjektivismia,
ja niin monesti inhoan minäkin. Mutta samassa lauseessa kuin myönnän olevani
materialisti, tunnustan äärimmäisen arvosubjektivismin – eli nihilismin.
Arvosubjektivismia inhoava voi sanoa, että Me on kertomus aivopesusta, ja on
säälittävää miten päähenkilö pelkää muutosta ja uskoo omaan onneensa… mutta
arvosubjektivistille, hänelle jonka mielestä ei objektiivista, kaikkia koskevaa
moraalia ole olemassa, on Ainoan Valtion tarjoama elämäntyyli ”oikein”
(nihilistille koko käsite on mieletön) siinä missä mikä hyvänsä muukin.
Back to earth, minusta oli kyllä kiinnostavaa miten päähenkilö ei täysin
”valaistunut”, millä tarkoitan, ettei hän oppinut näkemään valtionideologian
epäkohtia vaan uskoi sen paremmuuteen (nyt viimeistään spoilaan) aina
onnettomaan loppuun saakka.
Summa summarum. Me on kirja hänelle,
joka rakastaa klassista aikuisten dystopiakirjallisuutta (onhan Samjatin
vähintään inspiroinut myös esimerkiksi Huxleyta ja Orwellia, kuten sain oppia!),
yhteiskuntafilosofisia ongelmia ja venäläistä kirjoitustyyliä (sillä minusta
Samjatinin tyylissä on jotakin ihanan klassisen venäläistä, ehkäpä sen
aikaansaavat yllättävät ja juuri naulan kantaan osuvat kielikuvat ja sellainen
kertojan yksityinen omien ajatusten pyörittely…?). Tämä kirjailija on niitä,
jotka kaipaisivat paljon enemmän hehkutusta.
Indigo
