Vuonna 1978
televisiomainokset rantautuivat Norsunluurannikolle, kauniiseen kotimaahani.
Ensimmäinen kampanja ylisti Länsi-Afrikan suosituinta olutta Solibraa, meidän
oluttamme. Tuolloin pinnalla ollut näyttelijä Dago sai yhdestä kulauksesta niin
paljon potkua, että ohitti bussitkin pyörällään.
Aya-sarjakuvaromaani kertoo palan kolmen nuoren
Norsunluurannikkolaisen naisen elämästä Abidjanin Yopougonissa – siis Yop
Cityssä. Vaikka uutiset värittävät maasta tai koko Länsi-Afrikasta (jopa koko
maanosasta!) synkkää kuvaa, nuorten elämään mahtuu ihan tavallista arkea
läksyrutiineineen… ja juhlaa tanssimisineen ja poikineen. Yhdeksäntoistavuotias
Aya on kiinnostunut lääkärin urasta ja itsenäisestä toimeentulosta, vaikka
tämän vanhemmat yrittävät saada häntä naitettua hyviin naimisiin. Ayan ystävä
Bintou on kiinnostuneempi juhlimisesta ja pojista; ja löytyypä kolmaskin tyttö
Adjoua herkästi ”Kuumista paikoista” tanssimasta.
Hauska, elämänmyönteinen sarjakuva ehkä hiukan
vieraammasta maailmankolkasta. Kiinnostava katsaus arkeen ja todella upea
kuvitus – aivan erityisesti värit lumosivat minut. Tarina on kevyt mutta turhan
lyhyt. Nautin enemmän intensiivisemmistä lukukokemuksista.
Indigo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti