Richard luki jutun
ja palasi sen jälkeen taas etusivulla olevan valokuvan pariin. ”Oliko tämä gaijin sotkeutunut juttuun? Varsinainen
herkkupala.”
”Niin oli”, minä sanoin sen enempää
ajattelematta.
Richard ulvahti. ”Aasialainen tyttö lähtee
seksilomalle! Kerro tai muuten.” Hän heilutteli tylsää vihannesveistäni.
Luovutin melko nopeasti, kuten kumpikin
tiesimme jo etukäteen käyvän. Osittain sen takia, että Richard oli oivallinen
amatööriterapeutti luettuaan vuosia Landersia; lisäksi hän oli paras ystäväni,
luultavasti ainoa ihminen maailmassa, joka oli halukas maksamaan vuokraa peltikattoisesta
röttelöstä kilometrien päässä niistä vauraista asuinalueista, joilla
ulkomaalaiset enimmäkseen parveilivat.
Japanilais-amerikkalainen nuori nainen Rei Shimura matkustaa uudeksi vuodeksi
lomailemaan muuan majataloon vuorille, ja tutustuu samalla muihin
lomailijoihin. Tulopäivän jälkeisenä aamuna Rei löytää kuitenkin yhden uusista
tuttavistaan, Setsuko Nakamuran,
kuolleena lumihangessa. Rei ryhtyy itsenäiseen salapoliisityöhön, johon tulee
sotkeneeksi myös erään skottilaisen
lakimiehen…
Minusta on tullut vanha!
Minähän luen dekkaria?! Mistä lähtien…
Toisaalta tämä
Masseyn kirja oli maustettu reippaasti japanilaisella kulttuurilla ja
romantiikalla (jota yleensä vältän mutta tässä toimi ihan kiitettävästi), joten
rikosten ratkominen jäi hieman vähemmälle. Ja minä pidin tästä, joten ehkä
pitäisi uskaltautua useamminkin dekkarihyllyjen äärelle.
Parasta
kirjassa oli ehdottomasti sen monikulttuurisuus ja minun tasolleni tarkkanäköiset
huomiot japanilaisuudesta. Välillä ulkomaalaisia, gaijineita kohtaan osoitetaan vieroksuntaa, välillä tulee huomioida
sopivat kohteliaisuuskoodit ja välillä paneudutaan japanilaiseen antiikkiin tai
urakeskeiseen luonteeseen. Rei on myös mielenkiintoinen päähenkilö, jossa on
mukavasti itsenäisyyttä, kohteliaisuutta ja pohdiskelijaa. Henkilöiden
variaatio on mehukas, mutta ketään ei ole kirjoitettu liian yksitoikkoiseksi.
Vaikka teoksessa ratkotaankin murhaa, missään vaiheessa meno ei mene liian ryppyotsaiseksi. Eteen tulee tiukkoja paikkoja ja jännitystä, mutta dekkarikirjailijoiden helmasynnit väkivallalla mässäilystä liikaan lukijan hämäämiseen on jätetty pois.
Tulen ehdottomasti tarttumaan vielä jatko-osaankin. Rei
Shimuran seikkailuja voi lukea kymmenen kirjan mitalta.
Indigo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti