Catharina Ingelman-Sundberg: Kakkua, kiitos!

Seuraavana päivänä, kun ystävykset kokoontuivat kahville Märthan huoneeseen, huoneessa oli tv päällä. Kun kaikki olivat saaneet kupit käteensä ja istuutuneet sohvalle, Nero pani dvd:n pyörimään.

     ”Teidän on pakko nähdä tämä ohjelma”, hän sanoi. ”Se on dokumentti vankeinhoidosta.” Hän veti verhot ikkunoidensa eteen.

     ”Huhhuh”, sanoi Anna-Greta.

     Vanhukset joivat kahvia tuttuun tapaansa pienen likööritilkan kera. Heti ohjelman akun nähtyään he alkoivat kihistä raivosta.

     ”Miten voi olla mahdollista”, Stina puuskahti heristäen kynsiviilaansa. ”Rikollisillahan on paremmat oltavat kuin meillä!”

Palvelutalo Timantissa kohistaan. Johtajien leikkaukset ärsyttävät vanhuksia: minimoidaan ruoat, viedään kahvitauoilta pullat, lääkitään tokkuraan ja lukitaan kuntosali. Aivan erityisesti moinen toiminta ärsyttää muuan ystävysten viisikkoa: Anna-Gretaa, Stinaa, Neroa, ”Haravaa” ja etupäässä Märthaa, joka päättääkin pian tarttua tuumasta toimeen. Eihän ole oikeudenmukaista että vangeillakin on paremmat olot kuin vanhuksilla…

     …Mikseipä siis tekisi pientä rötöstä ja lähtisi sitten vapaaehtoisesti vankilaan?

Hyvänmielenkirja hyvässä ja pahassa. Tiiviin ystävysten viisikon seikkailut ovat riemastuttavia ja juoni tapahtumarikas, vaikka irrallisen tuntuiset osuudet jättävät tarinan melko heikoksi.
     Vanhukset juonivat ovelia rikoksiaan ja kippistelevät lakkaliköörilasejaan suunnitelmien ohessa. Dialogi on hauskaa ja jokainen hahmo puhuu ja toimii tyylillään. En muista milloin viimeksi luin kirjan jossa päähenkilö(i)nä olisi ollut iäkkäämpiä ihmisiä, joten siinäkin mielessä tämä oli mukavaa vaihtelua. Toisaalta tematiikka ei jätä miettimään lukemisen jälkeen, vaan kun kannet on sulkenut, kirja ei juuri palaa enää mieleen.

     Tämä sopii hyvin alkukesän sadepäivien lukemiseksi: piristämään ja viemään ajatukset vähäksi aikaa muualle, kuten rikossuunnitelmiin ja miten ne saa toteutettua rollaattorien ja kävelykeppien kanssa. 

Indigo