Usko
on minulle tuttu asia. Huoneessani oleva maailma on siitä tehty. Uskosta minä
ompelin pilvet. Uskosta leikkasin kuun ja tähdet. Uskolla liimasin kaiken
yhteen ja laitoin humisemaan. Tämä oli mahdollista, sillä usko muistuttaa mielikuvitusta.
Se näkee jotakin siinä, missä ei ole mitään; se hyppää, ja yhtäkkiä huomaa
lentävänsä.
Judith
McPherson on kymmenvuotias tyttö, joka kuuluu isänsä kanssa uskonnolliseen lahkoon.
Uskonto näkyy elämässä monella tavalla; Judith käy saarnaamassa toisinaan
isänsä kanssa ihmisille lopunajoista ja pelastuksesta, käy seurakuntatalolla
tapaamassa muita uskovaisia, lukee isän kanssa Raamattua ruokailulla ja niin
edelleen. Lahko tai uskonto ei kuitenkaan varsinaisesti hallitse koko elämää,
vaikka onkin monessa mukana. Vapaa-ajallaan Judith rakentelee usein
huoneeseensa rakentamaa ”ihanaa maata” löytämästään hylätystä roskasta.
Mutta Judithilla on paljon
koettelemuksia elämässään: hänen äitinsä on kuollut pian Judithin syntymän
jälkeen ja häntä kiusataan julmasti koulussa. Kun isän työpaikalla alkaa lakko
ja isä ryhtyy ”rikkuriksi”, ongelmat alkavat kasaantua.
Mutta sitten joku puhuu
Judithille, ja antaa hänelle käyttöön ihmeitätekevän voiman.
Minä en tunnusta mitään uskontoa, mutta
silti olen kiinnostunut niistä ilmiönä. Uskonnoissa ihmisiin vetoaa varmasti ainakin
yhteisön tarjoama me-henki, tai yksinkertaisesti lohtu ja toivo (erityisesti
niihin, jotka käyvät läpi vaikeita elämäntilanteita). Muistan lukeneeni lähinnä ”kauhutarinoita”
uskonnollisista lahkoista, mutta tässä kyseessä on maltillisempi tapaus.
Kristinusko on kantava teema läpi
kirjan, ja välillä Judith kysyy suoraa joltakulta klassisia teologisia
kysymyksiä, ja välillä niitä esitetään välillisesti tarinan kautta. Kirja tulee
pohtineeksi esimerkiksi ns. teodikean ongelmaa (miksi on pahuutta, jos Jumala
on hyvä), ihmeiden luonnetta sekä sitä, millainen on hyvä uskovainen. Toisaalta
tematiikka pyörii myös uskonasioiden ulkopuolella esimerkiksi isän ja tyttären
välisessä suhteessa, koulukiusaamisessa ja yleisessä etiikassa.
Ihana maa on erinomainen kirja, jonka
lukee nopeasti, vaikka sillä onkin sisällöllisesti paljon sanottavaa. Lapsen
näkökulmasta toteutettu kerronta toimii hienosti ja tunnelma tihenee koukuttavasti
loppua kohden. Miksi kaikkivoipaisuus ei olekaan helppo kyky hallita? Tielle
näyttävät astuvan ainakin tekojen ennalta-arvaamattomuus, ongelmallinen eettisyys
sekä toisaalta omien halujen väärinarviointi…
Indigo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti