Kesäkirja on vain jonkin verran päälle satasivuisena erittäin nopsalukuinen teos, joten ainoa oikea tapa lukea tätä on tietenkin tehdä se pienissä muutaman luvun osissa, jottei nautittava lopu heti kesken. Ennen lumen kunnollista sulamista ja pilkottavia hiirenkorvia ei saisi kyllä vielä lukea kesäisiä kirjoja, muutoin iskee kova kaipuu kesähelteeseen, eikä oikein osaa nauttia hienoistakaan kevätkeleistä…
Kesäkirja kertoo pienestä
Sophia-tytöstä ja tämän vanhasta isoäidistä, Suomen kesästä ja saariston
elämästä, ystävyydestä, vanhenemisesta ja kasvamisesta. Isoäiti on lempeä hahmo,
muttei mikään muumimamma; usein yli kahdeksankymppinen vaatii omaa rauhaa,
aikaa levätä ja osaapa mummo tulistuakin jos sille päälle sattuu. Sophia on
monissa suhteissa kuin isoäitinsä, pikkuisen pienempi ja vilkkaampi, mutta yhtä
omapäinen ja molemmilla on se sama janssonmainen tapa katsella maailmaa. Tämä
kirja tutustuttaa lukijan isoäidin ja Sophian väliseen hilpeään suhteeseen ja
jokainen pieni, kesäinen luku pitää sisällään hieman suuremman opetuksen.
Kerran
isoäiti löysi hiekasta ison valkoisen selkänikaman. Se oli liian kova
käsiteltäväksi, mutta ei se olisi kauniimmaksi voinut enää tullakaan, ja niin
hän vei sen kummitusmetsään sellaisenaan. Hän löysi luita vielä lisääkin,
valkoisia tai harmahtavia, ne kaikki oli meri huuhtonut maihin.
Mitä sinä puuhaat? kysyi Sophia.
Leikin, vastasi isoäiti.
Indigo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti