Walter Moers: Rumo Alimaailmassa

Kenraali oli hämmentynyt. Ensimmäisen kerran elämässään hän oli tehnyt sellaista, minkä sanelivat tunteet, ei tahto.

     Hän oli lähettänyt Tykoon Zyfonin subkutaanin kuolemanpataljoonan Kuparineidon suonia pitkin Ralan ruumiiseen – yhden ainoan pisaran vain, mutta hän tiesi äskeisestä kokemuksestaan, mihin tuo yksi pisara kykeni.

Rumon seikkailut jatkuvat, kun Wolpertingit siepataan maanalaiseen Alimaailmaan kidutettaviksi ja Kauniilla kuoleman areenalla surmattaviksi. Rumo sieppaa nornapuisen lippaansa ja syöksyy ystäviensä – ja erityisesti rakastettunsa Ralan – perään maanalaisiin tunneleihin aseenaan kaksiteräinen, telepaattisesti Rumon kanssa keskusteleva ”juustoveitsi”.

     Alimaailman ytimessä sijaitsee kaupunki nimeltä Hel, jonka sekopäinen kuningas lahtaa kekseliäästi ansakaupungeilla pyydystämiään maanpäällisiä otuksia gladiaattoritaisteluissa. Kun wolpertingit saapuvat kaupunkiin, syttyy pikkuhiljaa kapinahenki ja pitkä sota, jossa sattuu ja tapahtuu yhtä sun toista: toisaalla kenraali Tiktak rakastuu Kuparineitonsa kidutusmenetelmiin, toisaalla kuninkaan neuvonantaja juonittelee poliittista vallanvaihtoa, yhtäällä käydään osittain kuolleiden yetejen ja mekaanisten hirviöiden välistä sotaa, ja toisaalla sukelletaan olemattomien pikkuputtien avustuksella pelaamaan poikkeuksellisen vaarallista uhkapeliä.

Rumo-sarjan toinen ja viimeinen osa päättyy eeppiseen taisteluun, jota pitkitetään ja mutkistetaan kirjan mittaan. Taattua Moersia: mielikuvituksen ilotulitusta, ihmeellisiä otuksia taustatarinoineen ja kekseliästä kerrontaa. Nautin ehkä enemmän ensimmäisestä osasta sen liikkuvuuden ja monipuolisuuden vuoksi, mutta toisaalta tässäkin tutustutaan uusiin otuksiin ja seikkaillaan ihmeellisissä maailmoissa, joten jatko-osa ei ole ollenkaan pettymys.

     Mutta kenraali Tiktakin tapaus oli jollakin tapaa oikeastaan aika... liikuttava.

Indigo