Niin, ne tiukat
vaatteet välittivät monenlaisia viestejä. Ensi silmäyksellä Kevin näytti
puutteenalaiselta, ja minun teki monta kertaa mieli huomauttaa, että muut
luulivat meitä varmasti rutiköyhiksi ja arvelivat, ettei meillä ollut varaa
ostaa kasvavalle pojallemme uusia farkkuja. En kuitenkaan sanonut mitään, sillä
nuoret etsivät koko ajan todisteita siitä, että yhteiskunnallinen asema on
vanhemmille maailman tärkein asia. Sitä paitsi tarkempi tutkimus paljasti
Kevinin liian pienet vaatteet merkkituotteiksi, mikä teki varattoman
teeskentelystä eräänlaista parodiaa.
Eva elää liian
mukavasti. Hänellä on upea työ joka kuljettaa hänet ympäri maailmaa
kirjoittamaan matkaoppaita pikkurahalla matkustaville, hän on jopa rikas.
Hänellä on ihana puoliso ja ystäviä.
Mikä saa Evan perustamaan perheen? Eräänä iltana hänelle iskee kova tarve
jatkaa sukuaan, jättää jäljelle edes jotakin puolisostaan, jos ja kun tästä
aika jättää. Heille syntyy pieni poika: Kevin
Khatchadourian.
Eva ei tunne
lasta omakseen. Hänen tilanteensa liittyy siihen pimeimpään tabujen joukkoon,
josta harvoin puhutaan: hän on äiti, joka katuu perheen perustamista. Tunnetta
syventää se, että Kevin heti syntymänsä jälkeen kieltäytyy rinnasta ja
hermostuu äidin läsnäolosta. Poika tuntuu itkevän vain pahaa tehdäkseen,
myöhemmin pitäytyy vaipoissa viisivuotiaaksi ja sutkauttaa ilkeyksiä vaikka
ymmärtääkin niiden merkityksen. Lopulta perheen arki ajautuu kaoottisen
tuntuiseen tilanteeseen, jossa poika manipuloi isänsä puolelleen ja onnistuu
siten välttämään pahantekonsa seuraukset aina siihen torstaihin saakka.
Sinä torstaina
Kevin tekee joukkomurhaiskun Gladstonen lukioon.
Tartuin näköjään toiseen kouluampujakirjaan. Lionel
Shriverin koulusurmaajaprofiili on hyvin erilainen – ja hyvin erilaisesta
näkökulmasta (äidin, Evan) kirjoitettu – kuin Pärttyli Rinteen Viimeinen sana,
jonka viimeksi luin. Shriver kirjoittaa paljon vetävämmin, erityisesti Eva on
mielenkiintoinen henkilöhahmo ja tapahtumat värikkäitä. Kirjassa sukelletaan
pohtimaan myös vanhempien roolia kasvattajina. Omasta mielestäni Eva hoitaa
tehtävänsä oikein hyvin (kuten myös perheenisä), sillä ainakin ”oikean maailman
Kevin” (en voi tietää oliko Shriver tarkoittanut omaa Keviniään tällaiseksi)
olisi todennäköisesti psykopaatti, siis syntyjään mieleltään epätasapainoinen.
Etenkin kirjan loppupuolen viitteiden ja Kevinin haastattelun jälkeen minua jäi
mietityttämään millainen Evan ja Kevinin suhde oikeastaan oli ja mikä oli
kirjan sanoma. Oliko Shriver tarkoittanut että Eva oli sittenkin niin huono –
kylmä, torjuva, ennakkoluuloinen – äiti, että Kevinistä kasvoi sekopää?
Valtava teema
kirjassa oli lapsenteon katuminen. En muista paljoa aiheesta kuulleeni, mutta
välillä anonyymeissä nettikeskusteluissa voi törmätä siihenkin tarinaan, jossa
paljastetaan rehellisesti että perheen perustaminen oli omalla kohdalla virhe.
Kyseessä on suuri, elämänmullistava päätös, ja silti minäkin (tuleva – olen
vielä melko nuori, siksi edellinen – vapaaehtoinen lapseton) olen kuullut
ainakin erään tuttuni tokaisevan aiheesta ”Tulee jos on tullakseen”. Toisaalta
kehotan tietenkin lukijoitani pykäämään kohtuullisesti lapsia maailmaan, jotta
Suomen huoltosuhde pysyy kasassa…
Kevin on erikoinen hahmo. Koko kirja on vähän erikoinen,
ja vaikka kertojana toimiva Eva (kyseessä on muuten kirjeromaani) pohtii paljon
elämänvaiheidensa syitä ja seurauksia ja kommentoi terävästi (toisinaan
hyvinkin kärkkäästi, mutta ns. hyvän maun rajoissa, siten etten lakannut
pitämästä hahmosta) kaikenlaista kokemaansa ja näkemäänsä, kirjan tärkeimmät
kysymykset tuntuvat jäävän jollakin tapaa hiukan avoimiksi ja mystisiksi.
Palataan Keviniin. Kevin pukeutuu liian
pieniin vaatteisiin, liikkuu sulavan veltosti ja tuntuu suhtautuvan jo pienestä
pitäen kaikkeen täysin välinpitämättömästi. Kevin tuntuu olevan jotenkin
ehdottoman paha, kunnes kirjassa paljastuu muutamia yllättäviä herkkiä puolia,
jotka viittaavat siihen että poika oikeastaan rakastaa äitiään, vaikka oli
piinannutkin häntä koko ikänsä. Kevin ei oikeastaan ole kovin uskottava hahmo.
Shriverin kirjan vahvuuksia ovat Evan hahmo, kiinnostava
kerronta ja Evan pohdintojen tarinaan tuoma syvyys. Luin tätä mielelläni ja
nopeasti. Heikkouksia ovat välistä kuultava epäaitous (…Kevinin pahuus ja
Celian pyyteetön hyvyys…) ja kaikessa yksinkertaisuudessaan Kevinin ärsyttävyys: minä inhosin häntä!
Indigo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti