”Lähdetään huomenna
Ulkopuolelle”, minä sanon.
”Voi Jack.”
Makaan Äidin käsivarren päällä, se on tosi
paksu koska Äidillä on kaksi villapuseroa. ”Minä tykkään Ulkopuolen hajusta.”
Äiti kohottaa päätään ja katsoo minuun.
”Kun ovi aukeaa yhdeksältä illalla, sisään
tulee ilmaa joka on toisenlaista kuin meidän.”
”Sinä olet siis huomannut sen”, sanoo Äiti.
”Minä huomaan kaiken.”
Viisivuotias Jack
on elänyt koko pienen elämänsä neljän seinän sisällä, parikymmenneliöisessä
Huoneessa äitinsä kanssa. Jack ja
äiti leikkivät pitkin päivää piristyäkseen, mutta iltaisin Jackin on
piilouduttava vaatekomeroon. Iltaisin nimittäin Huoneeseen saattaa tulla äidin
vieraaksi Vanha Kehno, Ulkopuolella
asuva mies, joka narisuttaa äidin sänkyä ja tuo heille viikonloppuisin
elintarvikkeita Huoneeseen.
Jackin äiti
ymmärtää yksin mistä koko tilanteessa on kyse, ja lopulta päättää kertoa
Jackille että maailmassa on muutakin kuin Huone, että television näyttämä
maailma on olemassa.
Kirja on kirjoitettu Jackin näkökulmasta. Kirjoitustyyli
tukee valintaa: kuvailu ja kerronta kiinnittävät huomion sellaisiin asioihin,
joista pienen lapsen voisi olettaa olevan kiinnostunein. Tärkeät asiat
kirjoitetaan erisniminä, kuten Äiti, Huone tai Ulkopuoli. Yleensä huone on ihan
turvallinen ja mielenkiintoinen, mutta Vanhan Kehnon vierailut ja äidin
masennustilat pelottavat lasta.
Lapsinäkökulma
oli toimiva valinta. Lapsiprotagonistilla Huoneen maailmaa ja arkea ja koko
tilannetta ylipäätänsä pystyy lähestymään helpommin sisältäpäin ja välillä jopa
hauskalla tavalla. Jos kerronta olisi tapahtunut äidin kautta, taustatarinaa
olisi pitänyt kertoa enemmän ja tarina olisi ollut vieläkin synkempi. Toisaalta
viisivuotias on vaikea valinta, koska senikäinen ei tietenkään muista kaikkea
tai osaa kovin syvällisesti eri tilanteita pohtia (mikä toisaalta voi olla
kirjallisesti vapauttavaakin). Välillä kerronta tuntuu tietenkin näkökulman vuoksi
epärealistiselta, mutta pääosin se toimii.
Minusta
mielenkiintoisinta oli lukea millaista arkea kirjailija kuvitteli pienen
perheen Huoneessaan viettävän. Äiti yrittää sinnitellä poikansa vuoksi ja
keksiä kaikenlaista tekemistä heille. Pieni lapsi on leikeissään luova.
Myöhemmin juoneen tulee käänne, mutta missään vaiheessa kirjasta ei menettänyt
otettaan.
Yleisesti Huone on kiinnostava ja nopealukuinen. Aihe on
inhottava ja surullinen, mutta kirjassa ei mässäillä väkivallalla.
Kirjoitustyyli alkoi aina välillä vähän tökkiä, ja uskottavuus mietityttää
jatkuvasti. Toisaalta kirja herättää mielenkiintoisen näkökulman siitä,
millaista aikuisen ja lapsen elämä voisi olla pariinkymmeneen neliöön rajatussa
sisätilassa, ”poikkeuksellisissa” olosuhteissa.
Indigo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti