Joanne Harris: Chocolat (Chocolat #1)

And with every day her influence spreads. Part of it is the shop itself. Half-café, half-confiserie, it projects an air of cosiness, of confidences. Children love the chocolate shapes at pocket-money prices. Adults enjoy the atmosphere of subtle naughtiness, of secrets whispered, grievances aired. Several families have begun to order a chocolate cake for lunch every Sunday; I watch them as they collect the beribboned boxes after Mass. The inhabitants of Lansquenet-sous-Tannes have never eaten as much chocolate. Yesterday Denise Arnaud was eating – eating! – in the confessional. I could smell the sweetness on her breath, but I had to pretend to maintain anonymity.

Vianne Rocher muuttaa tyttärensä Anoukin kanssa pieneen ranskalaiseen Lansquenetin kylään, jota hallinnoi tiukan konservatiivisella otteella pappi Reynaud. Vianne on kaikkiaan papin täysi vastakohta: uusi tulokas noudattaakin katolisten tapojen sijaan pakanallisia, pukeutuu iloisen värikkäästi ja elää hedonistisen elämänjanoisesti nauttien hyvästä seurasta ja, ennen kaikkea, ruoasta. Kun Vianne perustaa kylään suklaapuodin ja alkaa tutustua lähemmin kyläläisiin, Reynaud alkaa pelätä paitsi kyläläisten kirkollisen moraalin, myös oman vaikutusvaltansa puolesta. Tarkkanäköinen Vianne ansaitsee kyläläisten rakkauden tarttumalla heidän ongelmiinsa lempeällä otteella, kuuman kaakaomukillisen ääressä.

Harrisin kirja on oikea hyvänmielen kirja sekä parhaimmillaan että pahimmillaan (jälkimmäinen siksi että välillä näistä tulee sellainen tahmainen fiilis, vähän samantapainen kuin romanttisista komedioista). Okei, tarinan keskiössä pyörii vaikeitakin aiheita (esimerkiksi lapsen menettämisen pelko, väkivalta parisuhteessa ja sosiaalisten hierarkioiden paine), ja Harris käsittelee niitä kevyellä, ei liian pinnallisella mutta varovaisella otteella. Ja se on hyvä. Myös vaikka pappi Reynaud on kirjan ”pahis”, Harris ei lyttää uskontoja – lähinnä kritisoi sosiaalisia normeja. Kun Viannen ystävä tenttaakin tältä, pitääkö Vianne hänen uskomuksiaan tyhjänpäiväisenä, Vianne vastaa hyväntuulisesti:

”I’d say you have been talking to Armande” - - “And also I’d say that you and she are entitled to your beliefs. As long as they make you happy.”

Harrisin parhaat puolet näkyvät tarkassa, värikkäässä kuvailussa ja persoonallisissa hahmoissa (tuskin olen ainut jonka suosikiksi tuli räväkkä Armande). Olkoonkin tarina kevyt ja opetus ennalta-arvattava, Pieni suklaapuoti on hyvä kirja piristämään pimeitä vuodenaikoja (ja erityisesti joulun jälkeen sopivaa luettavaa, herkkujen kulutuksen yhteydessä).

Indigo