”Te olette ottaneet oppia kaikesta siitä, minkä me teimme väärin, ettekä mitään, siitä mitä me teimme oikein. Minä toivon, että me emme ikinä olisi tulleet Akalle. Mutta koska me omassa typerässä älyllisessä ylimielisyydessämme kuitenkin teimme niin, meidän olisi pitänyt joko kieltäytyä antamasta teille vaatimianne tietoja tai opettaa teille Terran historiaa. Mutta ettehän te tietenkään olisi kuunnelleet. Te ette usko historiaan. Te heititte pois oman historianne kuin se olisi ollut roskaa.”
”Se oli roskaa.”
Sutty on Ekumeenin tutkija, joka on saapunut Terrasta (eli Maasta) toiselle
planeetalle, Akalle, jatkamaan
opintojaan. Avaruuslennon aikana Akan tilanne on kuitenkin muuttunut siitä mitä
se oli Suttyn päättäessä matkallelähdöstä. Omintakeinen planeetta on muuttunut
Terran ”lahjoittaman” tiedon seurauksena vahvan päämäärätietoiseksi ja teknologiakeskeiseksi
yhteiskunnaksi, jossa vanhoilla perinteillä, kansanviisaudella ja millään
muulla kuin ”marssilla tähtiin” (siis rajattomalla talouskasvulla ja teknisellä
kehityksellä) ei ole sijaa. Suttyn tarkoituksena oli tutkia kirjallisuutta,
mutta nyt Akalla kaikki kirjallisuus halutaankin hävittää taantumuksellisena
materiaalina. Mutta Suttylle tarjoutuu kuitenkin tilaisuus päästä tutkimaan
vielä muuan alkuperäistä kulttuuria harjoittavaa kansaa Akan syrjäseuduille vuoristoon. Kansaa
kielineen, tapoineen, uskomuksineen, tieteineen, taiteineen… ja ennen kaikkea kertomuksineen.
Kahdesti haarautuva puu on kertomus sanan ja tarinan
voimasta, historian merkityksestä ja kulttuureiden kohtaamisesta. Toisaalta se
kritisoi myös uskontoja ja yhteiskuntiemme arvoja, esimerkiksi talouskasvun
ihannetta, melkoisen rankalla kädellä. Yhteiskuntakriittisyys on aina hyvä asia,
mutta olisin toivonut pikkuisen lisää moniulotteisuutta tähän tarinaan: Akan
alkuperäiskulttuurista olisi voinut löytyä edes yksi sellainen asia, joka sotisi
Suttyn arvomaailmaa vastaan. Mutta ehkäpä Le Guin tietää mitä tekee ja vahvalla
vastakkainasettelulla pyrkii vain värittämään tematiikkaansa vahvemmin esille…
Minun oli myös
aika raskasta tarrautua mukaan tähän tarinaan ihan lennosta. Käsittääkseni tämä
teos on samalla sekä itsenäinen että osa jotakin toista kokonaisuutta, ja siitä
välittämättä ryhdyin vain lukemaan. Kestikin vähän aikansa että sain viritettyä
itseni kirjan taajuudelle ja koottua kaikista tiedonmurusista Suttyn tarinaa kasaan
(kuitenkin loppupuolella Terran ja Akan historiaa valotetaan vielä
suorasukaisemmin). Tämänkaltaisen tiedonkeruun pitäisi tuntua lukijasta
mukavalta ja sujuvalta eikä juurikaan vaivalloiselta.
Le Guin
onnistuu kuitenkin kehittelemään kiehtovan ja tavallaan ihan uskottavankin
alkuperäiskulttuurin Akalle. Nokkela yksityiskohta on esimerkiksi kansan
kielen raskaana olevista naisista ja mazeista
(= eräänlaisia ”tietäjiä”, jotka elävät kiinteissä parisuhteissa) käytetty
samalla sekä yksikkö- että monikkomuotoinen pronomini. Välillä rivien välistä
puuskahti myös vähän rousseaumainen ”takaisin luontoon” -tuulahdus, mikä ei
kuitenkaan ole ollenkaan huono asia.
Odotin aika paljon tältä Le Guinin teokselta, koska aihe
vaikutti kauhean kiinnostavalta (kertomus tarinan voimasta, tutkimusmatka
tuntemattomaan kulttuuripiiriin – Haloo!). Ehkä nimenomaan korkeiden odotusten
vuoksi tulikin sitten vähän tylsän petetty olo kun kirja oli, hmm, vähän
vähemmän tenhoava, mutta kyllähän tätä nyt luki. Jokin ”se jokin” vain jäi
puuttumaan, ehkä jokin hahmoihin tai kieleen liittyvä piirre – vai kaipasinko
enemmän toimintaa? Välistä toki pääsi tempautumaan asiaan kiinnikin ja
herättihän tämä myös kaikenlaisia hyviä ajatuksia.
Kokonaisuudessaan Le Guin on kuitenkin mielenkiintoinen kirjailija, ja
aion lukea häneltä ehdottomasti enemmänkin.
P.S. Suokaa anteeksi pitkittynyt hiljaiseloni. Olen toki
lukenut, vieläpä enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin eläessäni, mutta lähinnä
pelkkiä koulukirjoja. Voisi kyllä luulla että ovat hyviä kun jaksan niitä
kerran uudestaan ja uudestaan kahlata läpi…
Indigo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti