Niin Sofia sitten kertoi myös salaperäisestä filosofiankurssistaan saatuaan Jorunnilta ensin juhlallisen lupauksen, että kaikki pysyisi heidän välisenään tietona.
Tytöt kävelivät vaiteliaina eteenpäin.
– Minä
en pidä tästä, sanoi Jorunn heidän lähestyessään Sofian kotitaloa.
Jorunn pysähtyi Kløverveien 3:n porteille
ja aikoi saman tien kääntyä takaisin.
–
Eihän kukaan ole sitä sinulta vaatinutkaan. Filosofia ei ole mikään vaaraton
seuraleikki. Se käsittelee sitä, keitä me olemme ja mistä me tulemme. Opimmeko me
sinun mielestäsi tarpeeksi koulussa?
– Eihän kukaan kuitenkaan voi vastata
tuollaisiin kysymyksiin.
– Niin, mutta emmehän me opi edes
kysymään.
Sofia
Amundsen on pian viisitoista vuotta
täyttävä norjalainen tyttö, joka eräänä päivänä saa perin eriskummallisen
kirjeen postilaatikkoonsa. ”Kuka sinä olet?” kirje kysyy. Sofia kävelee
puutarhan marjapensaiden sekaan salaiseen piiloonsa miettimään asiaa. Pikkuhiljaa
kirjeitä alkaa ilmestyä enemmänkin ja Sofia tulee ilmoittautuneeksi aivan
erityiselle filosofian kirjekurssille. Jostein Gaarderin Sofian maailma luotaa
läpi länsimaisen filosofian historian menettämättä otettaan kehyskertomuksestaan.
Mutta kuka on mystisesti sieltä täältä Sofian elämään putkahteleva Hilde ja kuka tämän isä majuri? Ja kuinka ihmeessä he liittyvät
Sofiaan?
Sofian maailma oli huikean mukava
lukukokemus ja oikea yllätyshelmi minulle (oikeastihan kyseessä on klassikko). Kyllä, tämä on lasten tai nuorten kirja ja
aihe on – etenkin ko. ikäluokalle – melko raskas, mutta koska Gaarder pyörittää
Sofiaa ystävineen jatkuvasti mukana ja kääntää juonen kirjan puolivälissä
onnellisesti ympäri (en kerro enempää!), lukija ei ehdi kyllästyä – tai ainakaan
minä en. Lisäksi pidän filosofiasta ja minulla on siitä taustatietoja,
ja niinpä lukeminen sujui oikein jouhevasti. Ilman aikaisempaa perehtymistä
aiheeseen tämän työstäminen olisi kuitenkin ollut varmasti hankalampaa. Tosissaan filosofiaa
opiskelemaan alkavalle suosittelenkin ennemmin vaikkapa lukion filosofian
oppikirjoja alkulämmittelyksi tämän opuksen sijaan; kaunokirjallisena teoksena Sofian maailma pyrkii tietenkin myös viihdyttämään lukijaansa, ei yksinomaa valistamaan.
Välillä filosofien ja heidän teorioidensa esittely jää siis vaillinaiseksi,
etenkin alun luonnonfilosofien ja Hegelin kohdalla. Toisaalta Hegel onkin,
ainakin minun mielestäni, vähän enemmän fiilistelijätyyppi kuin analyyttisen looginen
teorioidensa suhteen, ja vaikeahan sellaista on järjellä selittää (anteeksi
Hegelin ystävät!) Humesta (hänestä kyllä tykkään) ja Marxista kertovat kappaleet
olivat sen sijaan mielestäni suhteellisen hyviä. Kirjan ydinopetus ei
kuitenkaan keskity vain yhteen filosofiin tai teoriaan, vaan on selvä alusta
pitäen ja nostetaan useaan otteeseen esille paitsi toistuvana kani ja
silinterihattu –vertauksena, myös herättelemällä pikkuhiljaa lukijaa itseään: aito
filosofi on nimittäin kriittinen ja utelias. Aika upea teema nuortenkirjalle,
eikö?
Filosofisten juttujen selittämisessä se virhe taisi olla liiallinen selkiyttäminen
esimerkkien ja vertausten avulla. Huono vertaushan on paljon pahempi kuin ei
vertausta ollenkaan, koska sellaiseen kömpelöön tapaukseen jää helposti kiinni
tai, pahimmassa tapauksessa, tulkitsee sitä väärin. Aatehistoriaa Gaarder
kuitenkin valottaa sujuvasti, kuin myös tärkeitä perusoivalluksia (älkää antako
sanan hämätä – yleensä yksinkertaisimmat ideat ovat niitä parhaita). Alkaen
esimerkiksi siitä mistä materia on voinut tulla; mistä se ensimmäinen kaiken
alullepannut asia on voinut tulla jos kaikkeuden historia on vain yhtä
syy-seuraus-suhteiden ketjua.
Muistan kun aikoinaan ensimmäisellä lukion filosofiantunnillani opettaja
käski meidän jokaisen opiskelijan käydä kirjoittamassa taululle mielestään
elämän(sä) tärkein kysymys (kevyt aloitus). Kun häly oli laskeutunut ja olimme päätyneet taas istumaan omille paikoillemme, opettaja tarkasteli liitutaulua hetken ja totesi
sitten ykskantaan, että jokainen noista kysymyksistä oli filosofinen. Siispä
teen suppean induktiivisen johtopäätöksen: filosofia jos jokin on tärkeää.
Indigo
P.S. Eihän täydellisyys millään muotoa edellytä olemassaoloa? Ihan Descartesta ajatellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti