”Minä tiedän että nuo ovat lihapasteijoita, mutta mitä nämä ovat?” Odenigbo töni sormella Richardin tuomia ruokia, jotka Harrison oli käärinyt hienosti alumiinifolioon ja asettanut tarjottimelle.
”Varmaankin täytettyjä munakoisoja”,
Olanna arveli ja vilkaisi Richardia.
”Aivan oikein. Harrisonilla on jos
jonkinlaisia ideoita. Hän poisti munakoisoista sisukset ja täytti ne
muistaakseni juustolla ja mausteilla.”
”Tiesittekö te, että eurooppalaiset
poistivat erään afrikkalaisen sisukset, täyttivät ruumiin ja näyttelivät sitä
ympäri Eurooppaa?” Odenigbo kysyi.
Puolikas keltaista aurinkoa kertoo
Nigeriasta irronneen, lyhytikäisen Biafran valtion tarinan. Kerronta tapahtuu
kolmen eri ihmisen näkökulmasta: yliopistopiireissä pyörivän, rikkaasta
perheestään etääntyneen tytär Olannan,
hänen kaksoissisarensa Kainanen kumppanin Richardin,
sekä Olannan ja tämän puolison palvelijapojan Ugwun perspektiivistä.
Olanna muuttaa yhteen uuden, sisarensa sanoin ”vallankumouksellisen”
puolisonsa Odenigbon kanssa. Päivittäin heidän luonaan vierailee yliopistoväkeä
keskustelemassa päivän politiikasta, Nigerian tilasta ja nationalistisista/heimoaatteista.
Ugwu on pienen syrjäkylän poika, ja tilaisuus päästä pariskunnan
palveluspojaksi muuttaa hänen maailmansa. Isäntä haluaa Ugwun käyvän koulua ja,
tarjoillessaan kolapähkinöitä ja juomia vieraille myös Ugwu saa kosketuspintaa
niihin aatteisiin, mistä hänen isäntänsä, emäntänsä ja heidän ystävänsä
iltaisin yhdessä väittelevät.
Samaan aikaan valkoinen mies ja syntyjään britti Richard tutustuu
Olannan sisareen Kainaneen: etäiseen, erikoiseen ja tylyyn naiseen, joka
kuitenkin päästää miehen lähelleen. Richard on komea mutta ujo mies, eikä koe
sopivansa hyvin maan muiden valkoisten sekaan. Hänellä on vaikeuksia toteuttaa
kirjailijanammattiaan, löytää ystäviä ja sopeutua yhteisöön – vaikka
rakastaakin Nigeriaa.
Olannan ja Odenigbon idyllin särkevät ensin ihmissuhteiden yhteentörmäykset
ja seuraavaksi vielä paljon, paljon totaalisemmin Biafran sota, jossa Nigerian
eteläisin osa julistautuu erilliseksi valtioksi Biafraksi ja pyrkii
itsenäistymään. Olannassa, Odenigbossa, Kainanessa, Richardissa ja kaikissa
heidän läheisissään syttyy syvä kansallistunne ja varmuus Biafran voitosta.
Kuusisataasivuiseksi romaaniksi
Adichien teos on yllättävän nopealukuinen. Aikaisemmin olen häneltä lukenut
esikoisteoksen Purppuranpunainen hibiskus,
johon miellyin. Tämänkertainen herätti vähän ristiriitaisempia tunteita. Kieli
on yhä kaunista ja sujuvaa (osakiitos toki kääntäjälle), teemat kiinnostavia,
juoni vetävä… Mutta kirjassa oli melko osoitteleva tyyli ja totuttuihin
mielikuviin luotiin ristiriitoja lähinnä kliseillä – tämä kaikki tiivistyy
aivan erityisesti Richardin hahmoon.
Richard on komea valkoinen mies, pitkä ja oppinutkin. Mutta luonteeltaan
Richard on ”pehmo”, ujo ja epävarma. Minun mielestäni vähän tylsä ratkaisu, aivan
kuten on myös klisee niistä toisilleen katkerista kaksoissisaruksista, joissa toinen
on aina se kaunis ja oikeudenmukainen (Olanna), ja toinen se ruma ja kyyninen
(Kainane). Sisarusten etääntyminen, miessotkut ja sodan aiheuttama lähentyminen
kuuluvat samaan kategoriaan. Palaan vielä Richardiin, joka tarinan edetessä
herätti minussa aina enemmän ja enemmän sääliä. (Muut) nigerialaiset välillä
syyttävät Richardia syntyperänsä perusteella Britannian ja muiden länsimaiden
politiikasta. Aivan kuten ”länsimaissa” nähdään ainakin Saharan eteläpuolisen
Afrikan eri valtiot ja heimot usein samana massana, Olannan ja Odenigbon
väittelypiiri mieltää usein myös länsimaat yhdeksi suureksi alueeksi.
Kirjassa Richard on yhtä ruotsalaista lentäjää lukuun ottamatta ainoa
suvaitsevainen ”valkoinen”. Kaikki muut tuntuvat pitävän koko Afrikkaa
syrjäisenä avustuskohteena ja mustia raakalaisina. Toki näitäkin tapauksia ja
ennakkoluuloja on, joten ehkäpä suorasukaisempikin
esitystapa on välillä OK. Ehkä parhaiten kirjan ”typeriä valkoisia” edustavat
kaksi sotatoimittajaa (ne punapää ja pullukka) ja Richardin ystävä Susan.
Kirjan ankara tyyli koskee nimenomaan valkoisia länsimaalaisia (usein brittejä –
olihan Nigeria nimenomaan Britannian siirtomaa), ei esimerkiksi aasialaisia.
Toisaalta
tulee aina muistaa, että vaikka kirjan henkilöhahmojen maailmankuva ja käsitykset
politiikasta olisivat tietynlaiset, eivät ne välttämättä edusta tietenkään kirjailijan
itsensä omia. Richardinkin osuuden ja kärjistetyt länsimaalaishahmot voi
käsittää kertomuksena paikallisten syrjinnästä valkoisia kohtaan. Edes Richardin
tarjoama ruoka ei ole sopivaa ja hänen ihailunsa afrikkalaista muinaistaidetta
kohtaan on arvostelevaa.
Iso osa teoksen tematiikkaa oli
nimenomaan ajatus afrikkalaisesta kansallisylpeydestä ja kritiikki yleisiä
mustien kokemia ennakkoluuloja vastaan. Mutta minun nähdäkseni tärkeää oli
esittää myös mitä sota on. Siis kaikessa yksinkertaisuudessaan yrittää antaa
lukijalle edes pientä käsitystä sodasta ja siitä, miten valtava vaikutus sillä
on ihmisen psyykeeseen ja elämäntapaan. Sota lähentää Olannaa sisareensa ja
sodan järkyttävien tapahtumien keskellä voi pienemmät riidat antaa anteeksi.
Summa summarum. Hieno ja taitavasti
kirjoitettu. Tärkeitä teemoja ja koukuttava juoni. Mutta myös kliseisiä ja
ärsyttävän yksiulotteisia käsityksiä ”länsimaalaisuudesta”. Ehkä voisi tuoda
esille tai miettiä sitäkin, että siirtomaavallat toivat Afrikkaan myös joitakin
kenties hyviä asioita: paransivat koulutusta ja terveydenhuoltoa,
infrastruktuuria…
Tietenkin kaiken arvostus riippuu näkökulmasta (arvorelativismi on
avainsana). Nämä asiat ovat tärkeitä, jos arvostaa esimerkiksi terveyttä ja (länsimaista?)
koulutusta. Mutta jos ihanne ei ole se keskiverto länsimaisen ihmisen
elämäntapa vaan esimerkiksi Ugwun kotikylän keskimääräisen asukkaan elämä,
tällaisilla asioilla, siis koulutuksella ja modernilla terveydenhuollolla, ei
tietenkään ole positiivista arvoa.
Mielenkiintoista, millainen ristiriita syntyy aina perinteiden
vaalimisen ja uuden hyväksymisen välille. Toisaalta sitä haluaisi säilyttää
kulttuurinsa tärkeät ominaispiirteet, toisaalta eivätkö ne aina tietyllä tapaa
kärsi, kun hyväksyy uudet vaikutteet osaksi omaa maailmankuvaansa.
Indigo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti