Meg,
Jo, Beth ja Amy ovat muuan köyhähkön
amerikkalaisperheen neljä tytärtä. Eletään Yhdysvaltojen sisällissodan aikaa,
ja tyttöjen isä on joutunut rintamalle. Joulu tuntuu ankealta, mutta lempeän Marchin perheen äidin rohkaisu ja
tyttöjen toisistaan saama seura nostavat tunnelmaa. Kirja alkaa joulusta,
kertoo jokaisen tytön kasvutarinan ja päättyy monenlaisten sattumusten – sekä
hyvien ja hauskojen että hankalien – jälkeen toiseen jouluun. Jokaisella
tytöllä on kontillaan oma paheensa, josta he yrittävät päästä hurskaan äitinsä
ohjaamina eroon: vanhinta tytärtä Megiä vaivaa kaipaus rikkauksista,
kirjallisuutta harrastava Jo on toivottoman rasavilli, Beth puolestaan ujo ja
Amy turhamainen. Tytöt tutustuvat Jon kautta myös naapuriinsa Laurieen.
Pikkunaisia on tyttökirjaklassikko,
jonka syynäsin muutamassa illassa lävitse. Se on ihan viihdyttävä, tytöillä on
jokaisella omat juttunsa, luonteenpiirteensä ja ongelmansa. Eniten tykästyin
Johon (kukapa kirjallisuudenharrastaja ei tykästyisi), jossa oli mukavasti
mukana hieman säväkkyyttäkin. Luonnetyyppejä noudatettiin välillä liiankin
tarkasti, mutta päähenkilöiden määrän vuoksi se on ihan anteeksiannettavaa. Vivahteikkuus
on helpompaa toteuttaa jos keskiössä pyörii vain yksi tai muutama hahmo ja on
paljon sivuja tuhlattavana – lukuisat vivahteikkaat hahmot sulautuvat puolestaan
helposti samankaltaisiksi.
Parhaiten Pikkunaisia onnistuu aikalaiskuvauksena. Teos osoittaa
millainen on ajan ihannenainen, ihannemies, -tytär, -sisar tai ihanneihminen
ylipäätänsä. Monet äidin tarjoamista elämänohjeista kelpaavat hyvin tähänkin
päivään: rouva March opettaa tytöille lähimmäisenrakkautta, ahkeruutta,
vaatimattomuutta ja sopivaa nöyryyttä. Toisaalta esimerkiksi Josta kitketään
pois tervettä, ”poikamaista” leikkisyyttä. Välillä arvomaailma suorastaan
paistaa sivuilta läpi, mutta kyseessä on lastenkirja ja lapsille sopii hieman
suorasukaisempikin esitystapa (ei sentään saarnaaminen).
Oli miten oli, kyllä Pikkunaisia
menettelee. Kirja on helppolukuinen ja siinä vallitsee pääosin viihdyttävä ja
lämminhenkinen yhdessäolemisen fiilis. Yllättävän hyvin se on aikaa kestänyt.
P.S. On muuten mielenkiintoista miten
jokaisesta tyttökirjasta tuntuu löytyvän se kirjallisesti suuntautunut tyttö,
joka kuvataan hieman parasta ystäväänsä tai sisartaan rumemmaksi (mutta silti
sieväksi) ja jolla yleensä on perin vilkas mielikuvitus. Pikkunaisissa se on
Jo, Runotytöissä Emilia, Anna-kirjoissa tietenkin Anna ja Ylpeys ja ennakkoluulo -teoksessa Elizabeth.
Luultavasti se kirjailijan oma samastumiskohta…
Indigo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti