Oletin
mutkan takaa avautuvan toisen tunnelin, mutta eteemme levittäytyikin näky, joka
oli vertaansa vailla. Meille avautui vaikuttava näköala aivolaaksoon, tuohon
suureen onteloon, jollaisia bolloggien aivoissa saattaa olla. Ajatukset
suhahtelivat sihisten luolan katossa kuin värikkäät pyrstötähdet pimeässä
avaruudessa. Ja alapuolella avautui aivopoimujen labyrintti, joka oli täynnä
pieniä, kapeita kujia, joissa kiiti tuhansia ideoita sinne tänne kuin jonkun
itämaisen vanhankaupungin kujilla.
Kapteeni
Sinikarhu syntyi (tai ainakin luuli syntyneensä)
meren kuohuista pieneen pähkinänkuoriveneeseen. Ensimmäisen hänen eepoksensa
kolmestatoista ja puolesta elämästä Sinikarhu viettää kääpiömerirosvojen
laivalla. Kasvettuaan liian isoksi, merirosvot jättävät Sinikarhun
laiva-aaveiden saarelle, jota seuraa seikkailu pulina-aaltojen seurassa sekä Gourmetica Insulariksella. Sinikarhun
elämäkerran seurassa lukija voi nauttia mielikuvituksen iloisesta
ilotulituksesta pelastajasaurusten kyydissä, professori Yöpöllön yöakatemiassa,
Makealla aavikolla, bollogg-jättiläisen aivoissa (ks. tekstiote), Atlantiksessa
ja monessa muussa Zamonian omituisia otuksia tulvivassa nurkassa. Mutta mukaan
matkaan kannattaa napata ainakin painos Professori
Abdul Yöpöllön sanakirjaa, jossa selitetään selitystä vailla olevia ihmeitä ja
muita Zamonian ja sen ympäristön elämänmuotoja ja ilmiöitä.
Minä olen vannoutunut Moers-fani, sillä
kenenkään toisen kirjailijan en ole tavannut käyttävän yhtä mielettömällä
tavalla paitsi mielikuvitustaan, myös kieltään (onnittelut siis myös kääntäjä
Marja Kyrölle). Tällaisia kirjoja vanhempien pitäisi lapsillaan luetuttaa
enemmän; Sinikarhun seikkailut tarjoaisivat paitsi reippaan kielikylvyn ja
viihdykettä, myös intoa jatkaa lukuharrastusta. Toisaalta ei huolta,
kohderyhmää ei ole kiveen kirjoitettu: minäkin olen jo lasta varttuneempi ihmisolento
ja silti kykenen nauttimaan Moersin teoksista täysin rinnoin. Vaaditaan vain
mielikuvitusta turhantarkan elitismin sijaan – hiiteen draaman kaaret ja muut kirjalliset
opit rajoittavine nyansseineen!*
Minuunhan alkaa tarttua perin tulkkumaista anarkismia. Mistä tulikin vielä edelliseen liittyen mieleen että Moers viljelee välillä romaaneihinsa sellaista huumoria, jota
nuorempi lukija tuskin täysin ymmärtää (esim. Uinuvien kirjojen kaupungissa eri kirjallisuuden suuntauksilla
revittely tai Huviretki hukkateille -kirjassa
erityyppisen kerronnallisen kokeilun käyttö). Tässä teoksessa juuri tulkut minä
tulkitsen (!) tietyn ihmistyypin ja ideologian (tai jopa uskonnollisuuden)
hyväntahtoiseksi karikatyyriksi. C’mon, sinisiä sieniä popsivat, aavikolla
vaeltavat nomadit, jotka noudattavat löytämäänsä pullopostia taivaallisena lakinaan.
Aloilleen asettuessaan alkavat riidat ja sopusoinnuton elämä. Tällaista alkaa
heti väännellä ja käännellä yhteiskunnallisiin raameihin.
Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää pääsee
todella vauhtiin siinä hieman ennen kirjan puoltaväliä, kun päähenkilö suuntaa
kohti Makeaa aavikkoa ja Atlantista. Ennen tätä eri kertomukset tuntuivat
hieman liian toisistaan irrallisilta, eikä kirja vielä täysin imaissut mukaansa
(niin, kaikista käyttämistäni ylisanoista huolimatta). Teos avaa Zamonian mantereen
maantiedettä, asukkaiden diversiteettiä ja Moersin maailman historiaa antaen
samalla vähän uudentyyppistä näkökulmaa muihinkin Zamonian tarinoihin. Aina kuulen
puhuttavan vain siitä miten J. R. R. Tolkien on rakentanut kokonaisen
fantasiamaailman päästään. Tolkienin paikoin paatoksellinenkin kirjoitustyyli,
ympärille muodostunut nörttikultti ja tarinoista sinällään irrallinen
haltijakieli varmaan perustelevat tätä suosiota. Mutta minusta moni muukin on
kyennyt luomaan hyviä fantasiamaailmoita. Moers ainakin on tehnyt sen täysin
itsenäisesti, omalla tyylillään.
Indigo
*Hyvä on, oikeasti kokeilevankin kirjailijan
on hyvä tutustua niihin edes välttääkseen kliseisimmät sudenkuopat (tai
repiäkseen huumoria niistä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti