”Siinäpä
olisi mielenkiintoinen käsikirjoitus, sen perusteella mitä olet miehestä
kertonut”, Jack totesi. ”Konnat ovat aina kiinnostavampia kuin hyvät.”
”Joudun olemaan eri mieltä.”
”Hyvä on. Mitä aiot tehdä ja mikä on minun
osani siinä?”
”Shawn ja Sana haluavat pitää luuarkun
salassa siihen saakka, kunnes he saavat työnsä loppuun. Ja unohdin mainita,
että Sana aikoo yrittää eristää luista DNA:ta.”
Kuolinsyyntutkija Jack Stapleton saa eräänä päivänä yllättävän yhteydenoton entiseltä
opiskelutoveriltaan kardinaali James
O’Rourkelta. Katolisen kirkon mahtimiehenä James on huolissaan arkeologi Shawn Daughtryn (joka myös on kahden
edellisen vanha opiskeluaikainen tuttu) tuoreesta löydöksestä, joka on
horjuttaa kirkon vakuuttavuutta. Löydös on muuan luuarkku, jonka Shawn
salakuljettaa Vatikaanista Amerikkaan tutkiakseen sitä tarkemmin –
varmistaakseen todisteet ennen valtavan uutisen julkaisemista.
Mitä arkku pitää sisällään, ja miten käy mullistavan uutisen julkaisun?
OK. Ihailen kirjailijoita, jotka
jaksavat tehdä huolellista taustatyötä romaaninsa eteen (kuten esimerkiksi
monissa historiallisissa romaaneissa). Mutta sitten kun luetaan ensin pari kirjaa pohjaksi, ja
aletaan kirjoittaa sitä omaa teosta, olisi tärkeää muistaa sälyttää painettavaksi
vain tarinan kannalta tarpeellinen tieto,
ei kaikkea mahdollista sälää (ihan vain, jotta voisi näyttää miten paljon vaivaa
on nähnyt). Kuolinsyyntutkija Stapleton pakenee sairaan lapsen aiheuttamaa
vaikeaa perhe-elämää hukuttamalla ajatuksensa muihin projekteihin (samalla kun
tämän pyhimysmäinen puoliso jättäytyy kotiäidiksi), kuten vaihtoehtolääkinnän
tutkimiseen ja vastustamiseen. Koko vaihtoehtolääkintäosuudesta jäi ärsyttävän
irrallinen osuus kirjaan, löyhä side tarinaan löytyy vasta lopuksi (samalla
Cook tuli myös vetäneeksi maton koko vaihtoehtolääkinnänvastaiselta
saarnaltaan). Ja vielä ärsyttävämpää jotenkin oli, kun Jack tutkiessaan
vaihtoehtolääkintää luki kirjan, joka oli sama jonka kirjailija itse luki taustatyöksi (kyseinen Trick or treat -teos mainittiin sekä
tarinassa että lopun lähdekirjallisuuslistassa). Ohhoijaa. Tarinan on tärkeää olla
ehyt, erityisesti jännärin, jossa tunnelman tulee tiivistyä sivunumeron
kasvaessa.
Jack Stapleton oli muutenkin inhokkihahmoni. Koko henkilöstä paistoi se,
miten kirjailija selvästi peilasi itseään tähän. Kaikki kirjoittajat (minäkin
joskus) lankeavat aina välillä tähän jippoon: kirjoittamaan hahmon, jonka on
joku helkkarin ihanneminä, tylsä, täydellinen ja ärsyttävä hahmo, jossa on
realistisesti tarkasteltuna oikeastaan vain kapeita linkkejä kirjailijaan
itseensä (esim. sama ammatti). Jack on esimerkiksi henkisesti hyvin
tasapainoinen ja järkevä hahmo, vaikka tällä on erittäin vaikea menneisyys
(plus se sairas vauva). Jack on töissään hyvin menestynyt ja selvittää kymmenen
keissiä tavallisen patologin yhtä kohden. Jack käyttäytyy rauhallisesti
riitelevien ystäviensä kanssa, ja kiropraktikon luona sattunut ”pimahduskin” on
pelkkä laimea ärähdys räikeälle pahikselle.
Romaanissa on välillä selittäviä,
tieteellisiä osuuksia – tällaisen teoksen parasta antia. Lääketieteestä tai
molekyyli-/solubiologiasta ei kerrota kuin vähän sinne päin, mutta kristinuskon
historiallisista juurista hieman tarkemmin. Vaikka uskonnot ovat toki
mielenkiintoinen tutkimuskohde, en itse ole erikoistunut koskaan juuri tähän aihepiiriin,
joten ote jäi vähän keveäksi. Juuri lääketiede ja solubiologia ovat minulle
tutumpia, mutta tämmöinen on tietenkin lukijakohtaista. Tarkoitus on vain
selventää, että mikäli etsii ns. lääketieteellistä trilleriä, jollaisista Cook tuntuu
olevan tunnettu (tämä oli minun ensimmäinen Cookini), kannattaa kenties valita
jokin muu kuin Perimä.
Suuri plussa oli pieni pujahdus kenttäarkeologian maailmaan.
Kaikenlainen muinaisten esineiden, luiden ynnä vastaavien aarteiden esiin
kaivaminen, puhtaaksi hipsuttelu ja muu pölyssä kieriskeleminen on kiehtova
mutta harvinainen aihepiiri (jota minä taidan ahkerasti romantisoida).
Kirjan teemana on pohdiskella tieteen
ja uskontojen suhdetta, mutta tämä jää melko pintapuoliseksi agnostisismiksi.
Noo, onhan se se helpoin ratkaisu…
Tälle lukijalle päällimmäisiksi
fiiliksiksi jäivät kärjistetyt henkilöhahmot ("täydellinen" Jack, alpha-Shawn sekä James - klassinen uskovainen askeetikko), pääjuonesta irralliset
mutkat, pitkittely kaiken toiminnan tarkastelulla (missä sujuvat siirtymät?) ja
taskulämpöinen lopputulema tematiikkaan. Hohhoijaa.
Indigo
P.S. Pakko uudelleen korostaa, että
tarinan todellinen Neitsyt Maria oli kyllä Jackin puoliso Laurie, joka
jättäytyi kotiin hoitamaan perheen yhteistä, sairasta lasta, kuunteli tämän
itkua vuorokauden ympäri poistumatta kotoaan mihinkään harrastustoimiin, tuki
miestään tämän ongelmissa ja kehotti jatkamaan ”ristiretkiään”, eikä valittanut
surkeaa osaansa puolen sanan vertaa. Rispektii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti