Kenties korkeampien
voimien sijasta maailmankaikkeus itse on jollain tavalla vastuussa niin omasta
kuin meidänkin olemassaolostamme? Monia tutkijoita on kiehtonut niin sanottu antrooppinen
periaate, jonka mukaan maailmankaikkeus
on sellainen kuin se on koska me olemme olemassa. Lievimmässä muodossaan
antrooppinen periaate on varmasti totta - - Vahva antrooppinen periaate onkin
sitten jotain aivan muuta, joskaan kukaan ei tunnu olevan yhtä mieltä siitä
mitä muuta. Perusajatuksena on, että maailmankaikkeudella täytyy olla sellaiset
ominaisuudet että elämän kehittyminen on mahdollista. Yksi versio lainaa
kvanttifysiikasta idean, että vain havaittu ilmiö on todella olemassa.
Maailmankaikkeuskin on olemassa vain jos joku havaitsee sitä – siispä me teemme
maailmankaikkeuden, tai oikeastaan maailmankaikkeus tekee meidät jotta se itse
olisi olemassa tai… Tässä kierretään kehää kuin tamperelainen joka etsii mustaa
makkaraa pyöreän huoneen nurkasta.
Tieto-Finladia-teoksessaan turkulainen tähtitieteilijä
(turkulaisuus on olennaista, sillä olen itsekin turkulainen ja turkulaisuus on
aina olennaista) käy rupattelevaan sävyyn läpi elämän mahdollisuuksia
maailmankaikkeudessa: mitkä ovat elämän synnyn rajoitteet (nestemäinen vesi
ehdotetaan kriittisimmäksi), onko muualla maailmankaikkeudessa elämää ja jos
on, voisiko se olla jopa älyllistä ja jopa meitä viisaampaa (itse uskon että
on). Tähtitieteilijän näkökulma on tähtitieteilijän näkökulma: Valtaoja
esittelee teoksessaan myös taivaantarkkailun historiaa ja käy läpi niitä
keinoja, joilla tieteilijät ovat yrittäneet ottaa yhteyttä ulkoavaruuden
mahdollisiin asukkeihin.
Voisimmeko jonakin päivänä siirtyä
radioaalloista ja kaukoputkista askeleen eteenpäin, ja käydä jopa fyysisesti
paikan päällä tarkistamassa, löytyisikö jonkin eksoplaneetan pinnalta
ylimääräistä kuhinaa? Toisaalta olemme jo ylittäneet maapallomme ekologisen
kantokyvyn rajan, joten kenties olisi aika siirtyä plan beehen – planeetta beehen: perustaa siirtokunta uudelle
taivaankappaleelle.
Valtaojan kirjoitustyyli on helppo (helpompi kuin
lainaukseni antaisi ehkä olettaa) ja viihdyttävä. Aihe tehdään helposti lähestyttäväksi
jättämällä teknisiä yksityiskohtia vähemmälle ja poimimalla kerrontaan aiheita
ja viitteitä myös kaunokirjallisuudesta (ja taisin napatakin muutaman
kirjaehdotuksen lukulistalleni). Olen luonnontieteilijä, mutta tähtitieteen
saralla lähinnä harrastelija. Valtaojan kirja kuitenkin toi uutta lähinnä
historialliseen tietämykseeni, mutta mikäpä siinä; tieteenhistoria on paitsi
tärkeää myös mielenkiintoista.
Suosittelen
Valtaojaa lukijalle, joka etsii yleistajuista mutta monipuolista, yleissivistävää
tietokirjaa luettavakseen. Valtaoja esittää rohkeita tulevaisuudenkuvia, mutta
vielä utopistisemman tuntuisiakin teorioita on olemassa, joten ei turhaan
kannata teilata ajatuksia antimaterialla kulkevista avaruusraketeista ja
itseään loputtomasti kopioivista koneista…
Indigo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti