Tunnen valtimon
tykyttävän pääni vasemmalla puolella kuin olisi valtimonpullistuma tuloillaan.
Urbaani maksani on jo ehtinyt polttaa saamani vieroituslääkkeen. Maksani ei
aikaile. Se on maksojen maailmassa newyorkilainen taksikuski. Ajattelen, ettei
tämän pahempaa voi enää tulla.
Mutta tietenkin tulee.
Kuivilla on jatkoa Augusten
Burroughsin omaelämäkerralliselle romaanille Juoksee saksien kanssa. Burroughs
on muuttanut omilleen New Yorkiin, työskentelee mainosalalla ja viettää kaiket
illat (ja toisinaan päivätkin, pahimmillaan jopa työajalla) baareissa
juopotellen. Burroughs on alallaan menestynyt, joten mainostoimisto ei heti
sano häntä irti vaan tarjoaa vaihtoehtona vieroitushoitoa. Burroughs tarttuu
tilanteeseen vastahakoisesti, kamppailee kuukauden vieroituksessa ja onnistuu
riipimään itsensä kuiville.
Vai
onnistuuko? Burroughs jatkaa raittiustaistelua vierailemalla AA-kerhoissa ja
psykologin vastaanotolla. Erään kerran muuan komea muukalainen sattuu samaan
ryhmäterapiaan…
Ihastuin Burroughsin ensimmäiseen elämäkertaan, ja kun
kirjastossa sattumalta katseeni osui tuttuun nimeen, nappasin jatko-osan
mukaani. Enkä varsinaisesti pettynyt, vaikkei jatko aivan yltänytkään esikoisen
tasolle; ehkä kirjojen välillä on tarpeeksi aikaa enkä ehtinyt nostaa
odotuksiani. Toisaalta Kuivilla oli omalla tavallaan mahtava: erityisesti sen
alkupuoli on tuttuun mukaansatempaavaan tapaan kirjoitettu ja ihmiskuvaukset
hupaisia.
Toisaalta teos
on pohjimmiltaan kuitenkin raaka ja surullinen tarina, johon punoutuu
ystävyyden, rakkauden ja menetyksen tunteita. Riippuvuuksissa on tavallaan kyse
elämänhallinnan tunteesta ja sen menettämisestä, ja jotenkin Burroughsin
taustan tuntien voi käsittää, että hänen lapsuudessaan elämänhallinnan narut
eivät ainakaan ollut hänen itsensä hyppysissä.
Indigo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti